Housukaavojen kokeilua

Uudessa Ottobressa oli useita mukavan näköisiä housukaavoja. Ensimmäiseksi aioin testata Pojalle Cheveyo cargohousuja, mutta koska kaava näytti samantapaiselta kuin tämä aiemmasta numerosta piirtämäni kaava, niin piirsin Cheveyo-housuista vain reisitaskun kaavan. Ja koska taskun ompelu ei todellakaan sujunut, tein vain yhden ja lopuista housuista tuli taskuttomia... Ensimmäiset housut ovat ruutujoustofroteeta ja kooltaan 122 cm.

Seuraavaksi testiin pääsivät Odakota svetarihousut, joissa ei ole sivusaumaa. Näidenkin koko on 122 cm ja materiaali joustavaa collegea.

Viimeiset housut ovat Esikoiselle, kaavana Ayashe velourhousut. Nämä tein paksusta collegesta, jossa on harjattu sisäpuoli. Koko on näissä jo 164 cm. Kuvista saa huonosti selvää eivätkä sovituskuvatkaan onnistuneet, mutta näillä kaavoilla teen kyllä lisääkin housuja. Koot olivat tällä kertaa sopivat, näissä ei ollut liikaa leveyttä. 

Kommentit

  1. Hienoja! Minunkin tekisi mieli tehdä ruutufroteesta housuja. Meillä on yhdet "aidot" ja ne on tytön suosikit ja mustana sopii kaiken kanssa. Näkee jo polvista, että on pidetty!

    VastaaPoista
  2. Samaa ajattelen, kun riikka edellä, tekisi mieli ruutufroteesta housuja koettaa tehdä, oikein kivoja!

    Ja mukava aina saada näin vinkkejä, ovatko kaavat hyviä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!