30.7.2014

Tehtiin mekot


Esikoinen pääsi ripille. Juhlia vietettiin hyvässä seurassa hyvällä säällä. Koska Esikoinen teki oman mekkonsa koulun käsityötunneilla, piti Äidinkin tarttua haasteeseen ja tehdä mekkonsa itse. Näistä tuli niin oman näköiset, aivan ihanat, vaikka ainakin omalla kohdalla mukavuusraja ylittyi reilusti. Kummankin mekon kaava SK:sta. 

Pihan tuunaukseen osallistui koko perhe. Tikkatauluteline saattoi aiheuttaa heikoimmille päänsärkyä ja juomia varten tehdyn seisovan pöydän puujalka herätti hilpeyttä. Alkumaljoina tarjoiltiin raparperimehua kuplavedellä. Esikoisen korkokengät toimivat vain koristeena, koska murtunut varvas ei sietänyt edes sukkaa!



18.7.2014

Tyttö teki -maksimekko



Esikoinen ompeli itselleen maksimekon raitatrikoosta. Yläosa on rypytetty kumilangalla, helma ja yläreuna on huoliteltu rullapäärmeellä. Sauma on takana ja olkaimet kiertävät niskan taakse. Ei lainkaan hullumpi lopputulos minusta.

15.7.2014

Ne on neon




Ostin neontrikoita joka värissä. Ne ovatkin juuri sopivia kesävaatteisiin, ihanan pehmeitä  ja hiukan tavallista ohuempia. Ensimmäiseksi valmistui paidat kahdelle nuorimmalle. Tyttö suunnitteli oman paitansa värit ja raidat, ja aika räyhäkkään pirteä paita tulikin :-). Omaperäisesti sitten aplikoin näihin tähtiä, mielikuvitus ei nyt riittänyt muuhun.







10.7.2014

Kesäsetti


Ompelin pienelle pojalle kesäisen asun koossa 98 cm. Paidan kaavana jokin peruspaidan kaava ja housut uusimmasta Ottobresta polvihousuiksi lyhennettynä (Mock Denim). materiaalina trikoo. Nyt toivottavasti tarkenee näitä pitääkin :-).